You're better than drugs ( Lontoo pt. 3 )

Aaaa en kestä et mulla menee näiden lontoo postausten kirjottaminen näi pitkälle ajalle, mut tiistaina en päässy koneelle ja eilen olin ihan liian väsyny mut eilisestä tulee lisää juttuu myöhemmin. Että joo :D



Mutta siis tosiaan, mä nyt varasin Hillsongille oman postauksen, vaikkakin kirjottelen tähän varmaan aika yleisesti kaikkee mitä nous mieleen sinä aikana kun istuttiin siellä ja nii. Nää kaikki mitä mä tähän kirjotan on sit vaan mun omia henkilökohtasia ajatuksia, ja mielipiteitä on monia..


Mä oon tässä pohtinu, että miten mulla usko näkyy elämässä, tosiaan niinku joku on saattanu täältä jostaki bongata oon siis kristitty, mut en kuitenkaa mitenkään, tarkasti luokiteltava esim. luterilaiseks. Mä kuulun siis ihan evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja mun vanhemmat on töissä seurakunnassa, mutta me käydään perheen kanssa vuosittain Herättäjä-yhdistyksen eli körttien muutaman päivän kestävillä päivillä, jossa on siis seuroja ja muuta. Googlaamalla löytyy lisää tietoo jos jotakuta kiinnostaa kamalasti. Sit mä paastoon muutaman kerran vuodessa ortodoksisen perinteen mukaan, ja tän lisäks vielä mulla on ystäviä jotka on helluntailaisia ja oon sit löytäny esim. musiikkia mikä tulee mulle itelleni tosi lähelle, ja mitkä kuvaa tosi hyvin mun omia fiiliksiäni.
Ja joo, en mäkää pysy perässä, että ei se mitään. :D

Mä tunnen useita erilaisia ihmisiä keiden elämään uskonto tai usko liittyy ( nää kaks käsitettä on siis tosiaan kaks ihan eriasiaa, jos ette oo miettiny, ja esim musta on välillä ihan täysin järjetöntä lokeroida esim erilaiset kristityt niin tarkasti ja vielä tapella siitä et kuka on oikeessa, kaikilla nyt kuitenkin on se sama Isä, ja sehä on se tärkein asia. ). Osalla usko näkyy tosi vahvasti ja tulee luonnostaan näyttää se et uskoo johonkin, vaikka nyt ihan arkipäiväsenä facebook statuksena, jotkut on tapakristittyjä jotka käy kerran vuodessa kirkossa mut jotka uskoo, vaikka sitä ei niin selvästi huomaakkaa, ja sit on sellasia keistä ei huomaa mitään että ois uskossa. Ja tietenkin kaikkee tältä väliltä.

Mä en osaa oikein kattoo itteeni ulkopuolisen silmin, mut mulla usko on kuulunu jokapäiväseen elämään niin, en mä tiedä, arkeen sulautuvaks, että en oo tavallaa ikinä aatellu et korostasin sitä mitenkää erityisesti, että se vaan on. Tähä liittyy varmaan osaks se että kun mun vanhemmat on töissä seurakunnassa, ei se oo tuntunu mitenkää erilaiselta olla mukana missään jutuissa. Mä en häpee mun uskoo, en todellakaa, mut mulla se on samalla tavalla  osa mun minuutta ku mikä tahansa muu, ainoostaan merkittävämpi osa. Mun se näkyy varmaan ainakin osaltaan mun moraalissa, koska mä koen nää "perinteisen kristilliset arvot" joista toitotetaan jokapaikassa mun omiks, mutta kuitenki mä oon perustanu omat mielipiteeni asioista, mielipiteet jotka mä osaan perustella. Ja tässä taas näkyy luterilaisuuden terve epäily. Muuten ihan mun arkielämässä näkyy ulkopuolisille se että mä kuuntelen kristillistä musaa ja oon mukana seurakunnan toiminnassa ainaki ehkä vähän enemmän kun muut mun ikäluokasta, ja että mä viihdyn seurakunnan järjestämissä jutuissa. Vaikka tosiaan tollasetkaan asiat ei merkkaa kun ihan vähän.

Mä oon kamalan huono loppujen lopuks ilmasee uskoon liittyviä esim. tunteita ja muuta, kyllä mä siitä puhun jos joku kysyy, mut en sitäkää osaa, mut tartteeko mun ees? Ainakaan vielä. Mulle kuitenkin on se pääasiana, että mä ite tiedän. Vai mitä? :DD

AAAAA tästä tuli ihan kamalan sekava postaus!  :D Mutta no, onnee vaan niille ketkä jakso mun lisäks lukee.